Espoossa on viime aikoina nähty tilanteita, jotka herättävät huolta – eikä syyttä. Leppävaarassa, Matinkylässä ja muuallakin on ilmennyt levottomuutta, ja vaikka kaikkea ei uutisoida, se ei tarkoita, etteikö ongelma olisi todellinen.
Kyse ei ole vain yksittäistapauksista tai valvonnan puutteesta. Taustalla on syvempi ilmiö: nuorten pahoinvointi. Kun nuori ei löydä paikkaansa koulusta, kotoa tai harrastuksista, hän alkaa etsiä yhteyttä jostain muualta. Jos vaihtoehdot ovat vähissä, katu tarjoaa helposti roolin – ja porukan, joka hyväksyy.
Mikä ajaa nuoren kadulle?
Syyt ovat moninaisia, mutta kaava alkaa olla tuttu. Kotona voi olla vaikeaa, tekemistä ei ole, ja harrastukset jäävät monelta väliin niiden hinnan tai saavutettavuuden takia. Kouluissa ei aina ehditä huomata ajoissa, ja palveluiden piiriin pääseminen voi olla kiven takana. Jos nuoren tausta on muualla kuin Suomessa, mukaan voi tulla myös kielimuuria ja kulttuurista ristipainetta.
Kun jokin porukka tarjoaa tilan, jossa saa olla osa jotakin, se tuntuu hyvältä – vaikka kyse olisi jengistä, jonka suunta ei ole rakentava. Yhteisöllisyys on niin vahva tarve, että jos sitä ei ole tarjolla rakentavassa muodossa, se haetaan jostain muualta.
Ei tämä ratkea pelkällä poliisilla
Poliisin rooli on tärkeä, ja heidän resurssejaan on vahvistettava. Mutta jos puutumme asioihin vasta sitten kun nuori on jo ajautunut rikoskierteeseen, olemme auttamatta myöhässä.
Tarvitsemme toimia, jotka kantavat ennen kuin tilanne karkaa käsistä:
-
paikkoja, joissa nuori voi olla ja tulla kohdatuksi
-
aikuisia, jotka näkevät nuoren kokonaisuutena – eivät ongelmana
-
toimintaa, johon on helppo osallistua ilman leimoja tai vaatimuksia
-
kotoutumista, joka ottaa huomioon myös toisen ja kolmannen sukupolven haasteet
Ja erityisesti tarvitaan yksi asia, joka nykyjärjestelmästä puuttuu:
mielenterveyspalvelut pitää avata myös päihteitä käyttäville nuorille.
Tällä hetkellä nuori, jolla on sekä mielenterveys- että päihdeongelmia, voi pudota väliin – juuri silloin, kun apua eniten tarvittaisiin. Jos hoito alkaa vasta kun käyttö loppuu, ollaan jo monta askelta myöhässä.
Nuorten paha olo on merkki siitä, että meidän pitää pysähtyä
Jos nuori ei löydä omaa paikkaansa, ei kyse ole vain hänestä – vaan meistä kaikista. Tämä ei ole pelkästään turvallisuuspoliittinen kysymys, vaan viesti siitä, että kaikki ei ole kunnossa.
Tarvitaan rehellistä keskustelua ja käytännön ratkaisuja. Ennaltaehkäisy ei ole juhlapuheiden asia – se tehdään siellä missä nuoret ovat: arjessa, kaduilla, kouluissa, kodeissa. Jokaisella nuorella pitäisi olla tunne siitä, että hän on osa tätä yhteiskuntaa. Jos me emme sitä tarjoa, niin joku muu kyllä tarjoaa – eikä aina hyvällä tavalla.
- Espoon pitää olla kaupunki, jossa jokaisella on mahdollisuus rakentaa elämäänsä turvallisesti ja luottamuksella – riippumatta taustasta, tilanteesta tai lähtökohdista.
Lähde: Uusi Suomi
Markku Arvekari
Digital Transformation Expert
