Tuetun asumisen pitää auttaa asunnontarvitsijaa, ei mahdollistaa majoitusbisnestä

Länsiväylä uutisoi, että valtion tukemia vuokra-asuntoja on päätynyt lyhytaikaiseen vuokraukseen myös Espoossa. Espoon Asunnoilla kaksi tapausta eteni viime vuonna häätöhaasteeseen asti. Hallitus pyrkii nyt puuttumaan ilmiöön lakimuutoksella.

Tämä on juuri sellainen asia, jossa tavallinen ihminen kysyy aivan perustellusti: miten tämä voi olla mahdollista?

Valtion tukemat vuokra-asunnot on tarkoitettu ihmisille, jotka tarvitsevat kohtuuhintaista kotia. Niitä ei ole tarkoitettu siihen, että joku voi alivuokrata tai jälleenvuokrata asuntoa lyhytaikaiseen majoitukseen ja hyötyä järjestelmästä, jonka kustannuksia lopulta kantaa veronmaksaja.

Tämä ei ole mikään pieni tekninen yksityiskohta. Tämä ei ole vain vuokrasopimuksen tulkintaa. Tämä on kysymys koko järjestelmän uskottavuudesta.

Kun yhteiskunta tukee asumista, sen pitää tarkoittaa sitä, että ihminen saa kodin. Ei sitä, että joku saa käytännössä mahdollisuuden pyörittää majoitusbisnestä asunnolla, joka on tarkoitettu aivan toiseen käyttöön.

Tuettu asunto ei ole sijoitusväline

Valtion tukema vuokra-asunto ei ole tavallinen markkinaehtoinen vuokra-asunto. Sen taustalla on selkeä ajatus: tarjotaan kohtuuhintaista asumista niille, joilla ei ole samoja mahdollisuuksia pärjätä vapailla asuntomarkkinoilla.

Juuri siksi asukasvalinnassa katsotaan asunnontarvetta, tuloja ja varallisuutta. Ajatus on yksinkertainen. Asunnon pitää mennä sille, joka sitä oikeasti tarvitsee.

Jos tällainen asunto päätyy lyhytaikaiseen majoituskäyttöön, koko alkuperäinen ajatus rikkoutuu. Silloin asunto ei enää palvele sitä ihmistä tai perhettä, jota varten järjestelmä on olemassa. Se palvelee väärinkäyttäjän omaa hyötyä.

Ja se on väärin.

Tässä kohtaa pitää sanoa suoraan: jos ihminen saa tuetun asunnon ja käyttää sitä järjestelmällisesti majoitustoimintaan, hän ei ole vain rikkonut vuokrasopimusta. Hän on vienyt asunnon pois joltakin toiselta, joka olisi voinut oikeasti tarvita sitä kodiksi.

Se toinen voi olla yksinhuoltaja. Se voi olla pienituloinen eläkeläinen. Se voi olla nuori, joka yrittää päästä kiinni omaan elämään. Se voi olla perhe, joka elää liian ahtaasti. Se voi olla ihminen, jonka elämäntilanne on jo muutenkin vaikea.

Siksi tämä ei ole harmiton kikka. Tämä on pois joltain toiselta.

Haitta ei jää vain vuokranantajalle

Usein näistä asioista puhutaan niin kuin haitta kohdistuisi vain vuokranantajaan. Että vuokranantajalle tulee vaivaa, taloyhtiölle häiriötä ja naapureille levottomuutta.

Totta kai nämäkin ovat todellisia ongelmia.

Lyhytaikainen majoitus voi tuoda rappukäytävään jatkuvasti vaihtuvia ihmisiä. Naapurit eivät tiedä, kuka talossa liikkuu. Turvallisuuden tunne heikkenee. Ovikoodit, avaimet ja kulkuluvat voivat päätyä ihmisille, joilla ei pitäisi olla mitään asiaa kiinteistöön.

Jos asuntoa käytetään majoitukseen, se voi myös lisätä kulumista. Asunto ei ole enää tavallisessa kotikäytössä, vaan sitä käytetään kuin pientä hotellihuonetta. Se näkyy lopulta kustannuksina, korjauksina ja hallinnollisena työnä.

Mutta suurin haitta on silti muualla.

Suurin haitta on siinä, että tuettu asuminen menettää tarkoituksensa. Kun järjestelmää käytetään väärin, se syö luottamusta koko julkiseen tukeen.

Ja tämä on vaarallista.

Me tarvitsemme Suomessa järjestelmiä, joilla autetaan ihmisiä silloin, kun oma talous tai elämäntilanne ei riitä. Mutta näiden järjestelmien pitää olla reiluja. Niiden pitää näyttää reiluilta myös tavallisen veronmaksajan silmissä.

Jos ihminen näkee, että joku voi saada tuetun asunnon ja käyttää sitä bisnekseen, luottamus rapautuu nopeasti. Sen jälkeen keskustelu kääntyy helposti siihen, että kaikki tuet ovat väärin, kaikki vuokralaiset ovat epäilyttäviä ja kaikki julkinen apu on hyväksikäyttöä.

Se ei pidä paikkaansa.

Suurin osa ihmisistä käyttää tuettua asumista juuri siihen, mihin se on tarkoitettu: kodiksi. Siksi väärinkäytöksiin pitää puuttua tiukasti. Ei sen takia, että tuettua asumista vastustettaisiin, vaan juuri sen takia, että sitä halutaan puolustaa.

Porsaanreiät pitää sulkea

Ongelma ei ole pelkästään yksittäisissä väärinkäytöksissä. Ongelma on myös järjestelmässä, joka tekee väärinkäytön valvonnasta vaikeaa ja todistustaakasta raskaan.

Jos vuokranantajalla on vahva epäily siitä, että asuntoa käytetään luvattomaan majoitustoimintaan, mutta asiaan puuttuminen on hidasta, kallista ja epävarmaa, järjestelmä ei toimi.

Tässä pitäisi olla hyvin selkeä peruslinja:

Jos asunto on tuettu kodiksi, sen pitää olla koti.

Jos sitä käytetään majoitustoimintaan, siihen pitää voida puuttua nopeasti.

Ei niin, että asiaa selvitetään kuukausia tai vuosia samalla, kun asunto on väärässä käytössä ja joku toinen odottaa asuntoa jonossa.

Politiikan tehtävä on korjata tällaisia porsaanreikiä. Ei riitä, että todetaan ongelma ja ollaan huolissaan. Pitää säätää sellaiset pelisäännöt, että väärinkäyttö ei ole kannattavaa, eikä sen todistaminen kaadu kohtuuttomasti vuokranantajan tai naapureiden niskaan.

Lyhytvuokraus ei saa olla piilohotellitoimintaa tuetussa asunnossa

Lyhytaikainen vuokraus ei itsessään ole aina väärin. On tilanteita, joissa se voi olla ihan perusteltua. Esimerkiksi omistusasunnon tilapäinen vuokraaminen matkan ajaksi on aivan eri asia kuin tuetun vuokra-asunnon käyttäminen jatkuvaan majoitustoimintaan.

Näitä asioita ei pidä sotkea keskenään.

Ongelma syntyy silloin, kun asunto ei ole enää oikeasti vuokralaisen koti, vaan siitä tulee tulonlähde. Silloin ollaan aivan eri kentällä. Ja jos kyseessä on vielä valtion tukema asunto, tilanne muuttuu vakavammaksi.

Tässä on kyse siitä, että julkinen tuki valuu väärään paikkaan.

Yhteiskunta ei tue asuntoja siksi, että joku voi kilpailla hotellien, hostellien tai kalustettujen asuntojen tarjoajien kanssa halvemmalla kustannuspohjalla. Yhteiskunta tukee asuntoja siksi, että ihmisillä olisi koti.

Jos tämä raja hämärtyy, ollaan huonolla tiellä.

Tarvitaan selkeät keinot, ei pelkkää paheksuntaa

Tässä ei tarvita ideologista vääntöä. Tässä tarvitaan käytännön ratkaisuja.

Ensimmäinen ratkaisu on selkeämpi tiedonsaanti. Vuokranantajalla pitää olla parempi mahdollisuus saada tieto siitä, jos asuntoa markkinoidaan lyhytaikaiseen vuokraukseen. Tällä hetkellä tieto voi olla sirpaleina eri alustoilla, naapureiden havainnoissa ja yksittäisissä ilmoituksissa.

Toinen ratkaisu on nopeampi puuttuminen. Jos on riittävä näyttö siitä, että tuettua asuntoa käytetään luvattomasti majoitustoimintaan, asian ei pidä jäädä loputtomaan selvittelyyn. Vuokrasuhteen purkamisen tai muun seuraamuksen pitää olla aidosti mahdollinen.

Kolmas ratkaisu on parempi tiedonvaihto alustojen, viranomaisten ja vuokranantajien välillä. Jos asuntoa vuokrataan järjestelmällisesti lyhytaikaisesti, sen ei pitäisi olla mahdotonta selvittää. Digitaalisessa maailmassa kaikki kyllä onnistuu silloin, kun tahtoa löytyy.

Neljäs ratkaisu on selkeä lainsäädäntö. Tuetun asumisen tarkoitus ei saa jäädä tulkinnanvaraiseksi. Lakiin tai sen perusteluihin pitää kirjata niin selkeästi kuin mahdollista, että valtion tukema vuokra-asunto on tarkoitettu asumiseen, ei majoitusliiketoiminnan välineeksi.

Viides ratkaisu on seuraamukset.

Ja tässä kohtaa pitää uskaltaa sanoa ääneen myös se, mistä moni tavallinen ihminen puhuu kahvipöydässä: jos joku jää kiinni tuetun asunnon käyttämisestä majoitusbisnekseen, siitä pitää seurata muutakin kuin asunnon menettäminen.

Minusta tällaisessa tilanteessa pitäisi olla mahdollisuus määräaikaiseen karenssiin valtion tukemiin vuokra-asuntoihin.

Käytännössä tämä tarkoittaisi sitä, että jos henkilö on tahallisesti ja toistuvasti käyttänyt tuettua asuntoa väärin, hän ei voisi heti hakea uutta vastaavaa asuntoa toiselta toimijalta ja jatkaa samaa peliä uudessa osoitteessa.

Tämä ei saa tietenkään olla mielivaltainen “musta lista”, johon ihmisiä heitetään ilman oikeusturvaa. Päätöksellä pitää olla perusteet, valitusoikeus ja selkeä määräaika. Mutta periaate on mielestäni oikea.

Jos yhteiskunnan tukemaa järjestelmää käyttää tahallisesti väärin, siitä pitää olla seuraus.

Muuten viesti on väärä.

Rehellinen ihminen ei saa olla järjestelmän häviäjä

Tässä asiassa on kyse myös rehellisten ihmisten asemasta.

On ihmisiä, jotka täyttävät hakemukset oikein, odottavat vuoroaan ja yrittävät pärjätä sääntöjen mukaan. He eivät keinottele. He eivät käytä järjestelmää hyväksi. He eivät pyöritä sivubisnestä tuetulla asunnolla.

Jos samaan aikaan joku toinen saa asunnon ja käyttää sitä väärin, rehellinen ihminen jää häviäjäksi.

Tämä on juuri se asia, joka syö luottamusta yhteiskuntaan.

Ihmisten pitää voida uskoa siihen, että säännöt ovat samat kaikille. Ihmisten pitää voida uskoa siihen, että apu menee niille, jotka sitä oikeasti tarvitsevat. Ja ihmisten pitää voida uskoa siihen, että väärinkäytöksiin puututaan.

Jos tätä luottamusta ei ole, koko järjestelmä alkaa murentua.

Tämä on myös veronmaksajan asia

Valtion tukema asunto ei synny tyhjästä. Sen taustalla on julkista tukea, sääntelyä ja yhteiskunnan päätös siitä, että kohtuuhintaista asumista tarvitaan.

Se tarkoittaa, että veronmaksajalla on oikeus odottaa vastuullisuutta.

Veronmaksaja voi hyväksyä sen, että yhteiskunta auttaa pienituloista, asunnontarvitsijaa, opiskelijaa, eläkeläistä tai vaikeassa elämäntilanteessa olevaa ihmistä. Se on osa sivistynyttä yhteiskuntaa.

Mutta veronmaksajan ei pidä joutua hyväksymään sitä, että sama järjestelmä mahdollistaa jonkun yksityisen majoitusbisneksen.

Tämä ero pitää tehdä selväksi.

Julkinen tuki tarvitsee aina kaksi puolta. Ensimmäinen on se, että apua annetaan niille, jotka sitä tarvitsevat. Toinen on se, että apua ei saa käyttää väärin.

Jos toinen puoli unohtuu, myös ensimmäinen joutuu vaaraan.

Tuettua asumista pitää puolustaa väärinkäytöksiltä

Minulle tämä ei ole tuetun asumisen vastainen kysymys. Päinvastoin.

Juuri siksi, että tuettua asumista tarvitaan, sen väärinkäyttöön pitää puuttua.

Jos järjestelmästä tulee liian helppo käyttää väärin, sen puolustaminen vaikeutuu. Silloin nekin ihmiset, jotka oikeasti tarvitsevat apua, joutuvat epäilyn alle. Se ei ole oikein.

Tuetun asumisen pitää olla reilu järjestelmä. Sen pitää auttaa ihmistä, joka tarvitsee kodin. Sen pitää tukea arjen vakautta. Sen pitää antaa mahdollisuus siihen, että ihminen voi rakentaa elämäänsä eteenpäin.

Mutta sen ei pidä antaa mahdollisuutta siihen, että joku tekee tuetusta kodista bisneksen.

Tämä on lopulta hyvin yksinkertainen asia.

Jos asunto on tuettu kodiksi, sen pitää olla koti.

Ei hotelli.

Ei piilomajoitus.

Ei tulonlähde.

Koti.

Lähde: Länsiväylä 8.6.2026

Lähde: Uusi Suomi

Markku Arvekari

Digital Transformation Expert