Tuntuu kun kone ei käynnistyisi

Kone ei käynnisty tämän aamun käynnistyminen tuntui jostain syystä vaikealta. herääminen ei ollut mielekästä sain itseni kuitenkin pystyyn kamat kasaan ja menoksi. Normaalisti kuten tänäkin aamuna kävelin salille. Tämä antaa mahdollisuuden ottaa hieman lämpöä jo ennen salia, mutta ei tänä aamuna .Laahustin kohti salia. Perille päästyäni perille menin pukkariin heittämän takin ja laukun kaappiin ja juoksumatolle kävelemään. Siinä hiljalleen kone lämpeni ja rupesi toimimaan. sen jälkeen sali kulki taas suht tuttuun tapaansa ollaan viimeisessä treeni päivässä ennen välipäivää niin lihakset on loppu joten osassa sarjo piti aloitus painoja jo keventää, mutta treeni tuli tehtyä ja nyt treenit on normaalin tunnin sijaan ruvenneet olemaan 1,5h tunnin mittaisia.

treeni meni siis suht mallikkaasti ja jälkeenpäin olo on suihkunraikkaana hyvä.

powered by EndomondoWP

 

Aamu treeniä

Aamu treeni kulki tänään yllättävän hyvin ja siitä jäi väsynyt ja ruoskittu, mutta positiivinen olo. Kunhan saan aamupuuron tankattua niin elämä voittaa ja sitten onkin taas energiaa lounaaseen asti. Hiljalleen rupeaa huomaamaan että vuoden alussa itselle mentaalisesti niskalenkki treenien suhteen rupeaa myös hiljalleen vaikuttaa taas ulkoiseen olemukseen. Ryhti rupeaa palautumaan ja välillä lihaksetkin saattaa erottua.

powered by EndomondoWP