Kevät tulloo!!

Kevät tulloo ja rupeaa hilhalleen jo koputtelemaan ovelle. Vuoden alku oli henkisesti rankka ja paljon muutoksia tapahtui lyhyessä ajassa joihin piti sopeuta. Nyt rupeaa hilajlleen olemaan ajatukset taas kassa ja asiat ovat edenneet. Perus kiireet ovat alkaneet ja työ rintamalla hommia tuntuu riittävän vaikka millä mitalla. Niihin pitää vain nyt hiljalleen ruveta tarttumaan tämä hetken chillailu on saanut aikaan sen että tarvittavan kovaan rytmiin kiinni pääseminen tuntuu jonkin verran vaikealta. No mutta arki on pyörinyt treenit ovat kulkeneet. Havahduin siihen miten paljon muutosta on oikeasti tullut, kun sain viime vuoden helmi-maalis kuussa otetun kuvan rinnakkain maaliskuun toisella viikolla 2016 otetun kuvan. Muutos on aikamoinen massaa on tullut ja lihastakin näemmä jonkin verran.

treeni-2015_vs_2016Kuntoilua on nyt tullut harrastettua ihan toden teolla olen koittanut pitää että käyn 3-5 aamuna salilla ja teen tunnin – puolentoista treenin. Treenien määrä on nyt pysynyt primääristi 5:ssä ja lepo viikoilla olen käynyt 2-3 ketaa  tekemässä todella kevyen treenin. Mutta nyt olen keskittynyt ihan täysin itseeni ja osaa ystävistä tullut nähtyä kyllä nyt muutamien viikkojen aikana enemmän kuin melkein viimeiseen vuoteen. Tämä on ollut positiivinen asia ja samalla olen huomannut että ystävien kanssa se on ihan sama mihin sitäviimeksi jäätiin ja koska nähtiin siitä se homma taas jatkuu. sitten on ihmisä jotka eivät vaan enään tunnu löytävän yhtesitä sävelmää millään mikä on sinällään harmi.

Toinen mielenkiintoinen ilmiö on että olen koittanut negatiivisiä tuntemuksia aiheuttavia ihmisiä tunkea nyt viime aikoina taka-alalle. jotenkin se että mieli pysyy hyvänä ja positiivisenä ei kestä tällä hetkellä yhtään narisevaa väärin viritettyä viulua. Hyvät asiat tuntuu tässä maailmassa varsinkin viime aikoina olevan muutenkin kortilla niin en ole negatiivisuutta kaivannut hävittämään niitä muutamia positiivisia hetkiä. Koittanut saada itselleni vain luotua sellaisen hyvän ja positiivisen ympäristön.

Asioiden järjestelyt ovat vieneet myöskin aikaani, mutta tosiaan hiljalleen tietyt palaset rupeavat vain loksahtelemaan paikoilleen. Isoja muutoksia ja paljon joutuu taas opettelemaan itsestään ja ympäristöstään. Jotenkin vain pelkään että tietty sosiaalinen puoli minusta on hautautunut jonnekkin maan alle. En koskaan ole se maailman sosiaalisin ollut ja keskustelujen aloittaminen ja ylläpitäminen vähänkän vieraammassa seurassa on ollut minulle todella vaikeata ja on sitä edeleen jollei jopa astetta vaikeampaa …  Yritys on kova mutta kyllä taidot tuntuvat ruosteessa jonkin verran olevan. Työ tilanteessa samaa asiaa ei ihan samassa muodossa esiinny koska silloin pystyn aina juttelemaan jostain alaan liittyvästä mutta vapaa ajalla tuntuu etten osaa kommunikoida normaaleista asioista varsinkaan vähänkään tuntemattomampien ihmisten kanssa. No ehkä tämä tässä harjaantuu. Kevät tulloo jos se vaikkka saisi tuota sosialisuuttani hieman heräämään.  koitan taas jossain vaiheessa kirjoitella mitä ajatuksia ja tuntemuksia päässäni pyörii, mutta nlähden sohvan kulmalle kököttää ja katsoo telkkaria.

— Kyllä tää taas tästä lähtee.

 

Miten asiat jatkavat kulkuaan

Viimeisimmän kirjoituksen jälkeen onkin tapahtunut olin kirjoituksen juuri kerennyt saamaan julki ja ajatuksiani siitä miten asiat edistyvät sen verran on myös pitänyt kiirettä että en ole ajatuksiani kerennyt tänne päivittämään. Huomasimme ex-avovaimon kanssa että olemme erkaantuneet niin paljon että on järkevämpää jatkaa ystävinä ja ruveta katsomaan eri suuntiin kuin yrittää jatkaa parina yhdessä, kun emme sitä ole enää hetkeen olleet. Jatkamme siis tahoillamme eri suuntiin, tämän jälkeen onkin pitänyt kiirettä on asioita joita tulee järjestää. Tämän lisäksi työrintamalla on pitänyt kiirettä. Olemme miettineet mm. miten saamme laajennettua olemassa olevat IAAS palvelumme tarvittaessa kansainväliseen mittakaavaan, sekä muita tulossa olevia pilvipalveluitamme. Joka on ajankäytöllisesti vienyt taasen paljon aikaani onneksi olen vähän kerennyt ystäviä ja kavereita näkemään tässä välissä. Samoin toimitusjohtajamme ja ystäväni ja yhtiökumppanini oli kuopiosta viikon pyörimässä täällä kanssani. Pääsimme myöskin hieman irrottautumaan kun torstaina pääsimme katsomaan IFK – Tappara pelin ja tänään kerkesin näkemään toisen pitkäaikaisen ystäväni vaikkakin kerkesimme turisemaan vain muutaman tupakan ja kahden oluen verran oli se enemmän kuin virkistävää.

12729687_590208214465146_1755875213_nMiten tästä nyt eteen päin yksityis elämässä:

  • Koitan edeleen saada töiden määrää vähennettyä niin että vapaa aikaa olisi enemmän
  • Treenit koitan pitää edelleen säännöllisinä  ja ne ovatkin edeneet ihan ok:sti ei
  • Ystäville ja perheelle pitää järjestää huomattavasti enemmän myöskin edelleen aikaa, mutta se onnistuu kun saan työmääriä ajettua alas

Mitä yritys puolella:

  • Kasvatamme osaamistamme  edelleen VMware  tuotteiden parissa
  • Nojasta olisi tarkoitus saada seuraava paranneltu versio asiakkaille ennen kesää
  • Pilvipohjaiset varmistu ratkaisumme kehittyvät koko ajan
  • Asiakas määrää koitetaan kasvattaa kovalla sykkeellä.
  • Teemme ja etsimme uusia kumppaneita verkostoomme joilla saadaan rakennettu asiakkaillemme vielä parempaa palvelua.

Vuosi vaihtui muuttuiko mikään?

Vuosi vaihtui muuttuiko mikään? Loppuvuodesta tein itsetutkiskelua siitä miten koen että töiden ja oman yrityksen takia muut tärkeät tai oikeasti tärkeämmät asiat ovat jääneet taka-alalle. No nyt on uutta vuotta keretty elämään tammikuun verran olenko mitään konkretiaa saanut viime vuoden pohdintoihin? Liikuntaa olen taas saanut lisättyä salilla tulee käytyä vaikka ei niin paljoa kuin pitäisi mutta tulee kuitenkin 2-4 kertaa viikko tavoite olisi 4-5 kertaa, Ihmisille olen koittanut järjestää aikaa, varsinkin kotona olevalle prinsessalleni, mutta siinä olen epäonnistunut ehkä kaikkein pahiten nyt pääsen kotiin jo jopa ihmisten aikaa, mutta nyt nukahdan muutaman minuutin jälkeen sohvalle. Tämä nyt toivon mukaan tästä paranee kun saan unirytmit ja asiat hieman vielä etenemään. Ystäviä olen koittanut nähdä aina kuin vain suinkin on mahdollista. Ja koittanut saada myös omaa aikaa ihan vain olemiseen että saa ladattua akkuja ilman mitään kummempaa tekemistä ja suunnitelmaa tekee sitä mikä sillä hetkellä tuntuu hyvältä.  Silti jotenkin tuntuu välillä että aika ei riitä kaikkeen tuntuu että kun teet yhtä laiminlyöt toista nyt tiedän että näiden päätösten myötä asiat eivät liiku omassa firmassa ehkä ihan niin jouhevasti kuin miten asiat on aikaisemmin liikkunut mutta nyt edes hiljalleen jollain tavalla ihmissuhteet ja työt rupeavat olemaan tasapainossa edes pikkaisen paremmin kuin vielä kuukausi sitten. Paljon on vielä tehtävää ja aikaan saatavaa mutta kyllä tämä tästä, kun vaan jaksaa uskoa tekemiseen ja pitää päänsä. Hyvä tästä vielä tulee. Paljon tosiaan muutoksiakin tapahtuu jatkuvasti niistä kirjoittelen jossain vaiheessa ehkä erikseen .. mitä kaikkea tässä on taas viimeisen puolen vuoden aikana koettu ja nähty.

Mitä olen nyt koittanut konkreettisesti tehdä saavuttaakseni tavoitteita

  • Vähentänyt jonkin verran töiden tekoa
  • Koittanut olla aikaisemmin kotona jotta siellä olisi avovaimolle enemmän aikaa.
  • Yrittänyt jollain tasolla myös osallistua enemmän kodin hoitamiseen.
  • Järjestänyt aikaa muulle perheelle ja ystäville jotta kerkeisi hieman useammin näkemään.
  • Koittanut myös olla itse aktiivinen ystävien ja perheen suuntaan …
  • Ottanut aikaa myös itselleni, saanut tehdä omia juttuja tai olla tekemättä jos siltä on tuntunut.

Vuosi 2015 Katselmointi

Katselmointi kuluneesta vuodesta 2015

Mitä sinä aikana on tapahtunut niin henkilökohtaisella kuin työrintamalla on vuodessa kerennyt tapahtumaan yhtä sun toista. Vuonna 2015 On ystävyyssuhteissa tapahtunut muutoksia osittain sen takia että intressit eivät ehkä ole enään samat ja elämässä tapahtuneiden muutosten myötä aikataulutkaan eivät enään yhdessä ololle ole stemmanneet samalla tavalla. Tämä on asia jonka haluaisin saada tulevaisuudessa korjattua koska tämän elämän aikana hyviä ystäviä kellekään ole suotu liikaa ja niistä olisi siitä koittaa pitää kiinni. Samoin parisuhde n ollut hieman heikoissa kantimissa viimeisen vuoden aikana missä toinen osapuoli on saanut ihan liian vähän huomiota siinä suhteessa mitä olisi ansainnut. Viimeinen vuoden olen kaiken liikenevän aikani ja energiani keskittänyt oman yrityksen kasvattamiseen ja hengissä pitämiseen joka ei ole näinä aikoina ollut todellakaan ajoittain maailman helpointa.  Myöskin huonoja päätöksiä on tullut tehtyä matkan varrella ja tiettyihin asioihin olisi pitänyt puuttua jo paljon aikaisemmin mutta työ tekijäänsä opettaa.. Mutta yleisesti vuosi on mielestäni mennyt hyvin olemme saaneet mielenkiintoisia töitä ja projekteja sekä olemme saaneet uusia kumppaneita ja saaneet uusia omistajia. Tosin on myös ollut haikeita aikoja kun ihmisiä ystäviä on päättänyt jättäytyä kelkasta pois, joka sitten on myös näkynyt varsinkin ystävien kanssa, että sen jälkeen ko ihmisiä on tullut nähtyä hyvin vähän, koska kaikki aika on mennyt yrittämiseen.

Kuitenkin jos joku kyseisistä ihmisistä tätä nyt sattuu lukemaan niin kiitoksia että olitte mukana ja se että jos nyt ei ole oltu yhteyksissä niin luvataan että ollaan ensi vuonna. koskee myös muita ystäviä se että minusta ei kuulu ei tarkoita että minulle ei voi soittaa saa ja itse kun tiedän olevani sellainen että uppoudun työhön ja kaikki muu pahimmillaan jää on jopa suotavaa että joku minut välillä siitä maailmasta nykäisee pois.

Mitä työelämässä 2015

Mitä sitten olemme saaneet aikaan vuoden 2015 yritykseni puolella. Olemme saaneet paljon uusia keikkoja ja mielenkiintoisia haasteita. Julkisesti mainittavia voisi olla esim. että …

  • uusimme Suomen Kansallisteatterin Verkkoinfrastruktuurin nyt viimeisimpänä heidän internet ratkaisut ja saimme samalla tehtyä ratkaisin joita muut eivät olleet pystyneet tarjoamaan.
  • Löimme osittain hynttyyt yhteen S1 Networksin kanssa joka omistaa Yrityksestä nyt pienen palasen. Tämän johdosta muutimme myös kesän aikana Tehtaankadulle Helsinkiin. (S1 Networks toimittaa nopeita ja luotettavia kuituyhteyksiä järkevään ja kilpailukykyiseen hintaan. Tämä myös mahdollistaa meillä sellaiset erikoiset verkkoratkaisut mitä muut toimijat eivät ole voineet toimittaa tätä käytettiin hyväksi mm. Kansallisteatterin verkoissa)
  • Olemme saaneet yhteistyössä S1 Networkiksin kanssa Pilvi alustamme joka hyödyntää mm. VMwaren, Fujitsun jne Teknologiota.
  • Olemme saaneet myöskin uusia asiakkuuksia jonkin verran ja toimitamme on kehittynyt entisestään.
  • Asiakas määrän ja työpyyntöjen kasvun johdosta on myös service deskimme saammassa vuoden vaiheen jälkeen uusia toimintaprosesseja.

Mitä Toivoisimme vuodelle 2016

  • Talous tilanteen paranemista
  • Uusia asiakkuuksia. Edelleen olen sitä mieltä että meillä olisi paljon annettavaa pienemmillekin yrityksille, mutta tuotteistustamme tarvitsee mahdollisesti hieman sille sektorille muuttaa nyt tuntuu että palvelupalettimme toimii parhaiten 5+ käyttäjää aina sinne 250 käyttäjään asti.
  • Uusia kumppanuuksia ja verkostoitumista, Tämä meidän pitää saada paremmin haltuun nyt olemme olleet Kauppakamarin ja Yrittäjien jäseninä tulokset sieltä eivät ole ihan sellaisia kuin haluisimme ja ensi vuonna näitä pitää saada hyödynnettyä huomattavasti paremmin mm. verkostoitumisessa.
  • Kasvua, mutta hallittua sellaista jotta saisimme valittua yritykseemme kasvun yhteydessä hyviä tekijöitä ja rakennettua yritystä siihen suuntaan jossa asiantuntijat viihtyvät olla töissä ja joka myös huolehtii omistaan ja hoitaa myös yli odotusten omaa yhdyskunta vastuutaan (lähellä sydäntämme tällä puolella on nuoriso ja vanhustyö).

No mutta se yrityksestä mitä muuta vuoden 2015 aina on tapahtunut.

2015 Elämässä muuten

20150727_200133000_iOSTosiaan ystävyyssuhteissa on tapahtunut muutoksia, muutoksia joiden toivon olevan muutettavissa vielä. Myöskin nyt tiedossa olevat muutokset toivon olevan sellaisia että vaikka yksi side katkeaa ei se merkkaa että kaikki yhteydenpito katkeaa.  Muuta tämän vuoden aikana tapahtunutta olen koittanut opetella golffaamaan, Green card tuli kesän aikaa suoritettua. Ja sen jälkeen Olen ystävien kanssa koittanut kaiken muun homman ohessa keretä kiertämään harjoittelemassa niin paljon kuin mahdollista. Tasoitusta en menneenä kesänä saanut laskemaan ensi kesänä toivon että pääsen kentille aikaisin ja kauden aikana rupeaisi tuolla saralla kehitystä tapahtumaan. Oikeastaan Golfia lukuun ottamatta kesä meni töiden parissa, pois lukien muutamaa ihanaa ja rauhallista hetkeä Muuramen rentouttavassa miljöössä.

Tähän toivonkin hieman muutosta ensi kesää ajatellen jos tilanne olisi sen verran rauhallisempi että kerkeisi lomailemaan hetken ja ottamaan enemmän omaa aikaa itselleen ja läheisilleen. jotka ovat tämän vuoden aikana saaneet kärsiä halustani saada tuo yritys nousemaan. Se mikä on ollut hienoa on se että yrityksessä olevat ihmiset ovat myös olleet tai ystävystyneet tänä aikaan ja yrityksen ulkopuolella olemme tavalla tai toisillemme myös tuki ja turva kun on vaikeaa tai tarvitsee kuuntelevaa korvaa tai koittaa stressata  muuten vaan itsensä hengiltä.  On näitä muutama myös tuon kyseisen yhteisön ulkopuolella jotka ovat sinnikkäästi pitäneet yhteyttä vaikka aika välillä on ollut kortilla ja useamminkin voisimme nähdä. Toivon että nämä ihmiset itsensä mahdollisesti tekstiä lukiessaan tunnistavat tästä teille iso kiitos!

Mitä toivoisin tulevalta vuodelta on se että näkisin itselle tärkeitä ihmisiä enemmän ja saisin työn puolella hommia hieman rauhoitettua niin että aikaa saisi tälle järjestettyä, Toisaalta myös toivon että ihmiset eivät oleta että minä soitan koska minulle ei voi soittaa kun sillä on kuitenkin kiire, ei tilanne voi aina niinkään mennä, että minun tarvitsee aina aloite tehdä.

Tässä oikeastaan ajatukseni vuodesta 2015 toivotan tässä vaiheessa kaikille oikein hyvää kuluvaa ja entistä parempaa tulevaa vuotta 2016.

Kotisivuni uusiutuvat

Kotisivuni ulkoasu ja sisältö uusiutuvat. Sivustoni on jo jonkin aikaa ollut ajan puutteen takia heitteillä tarkoitukseni olisi saada tämä tilanne nyt hiljalleen korjattua. Sivuillani tulen höpisemään niin IT:hen liittyvistä asioista kuin kaiken laisista arkisista asioista. Periaatteessa ideana on tuottaa sisältöä mitä sylki milloinkin suuhun tuo ja mihin aika antaa myöden. Aikaani nyt viimeiset pari vuotta on syönyt startup yritykseni Nerd Fuel Oy. Nyt kun tilanne rupeaa hieman stabilisoitumaan on mielessäni pieni toive siitä, että saisin blogi projektini herätettyä taas henkiin.

Tarvitseeko pieni yritys tietohallintoa?

Tietohallinto mielletään perinteisesti suuren yrityksen toiminnoksi. Tietohallintojohtajan tittelillä olevaa ihmistä on hyvin vaikea löytää keskisuuren liikevaihdon omaavista yrityksistä suomessa. Suomi on kuitenkin pääsääntöisesti pienten yritysten toimintakenttä. Keskisuuria ja isoja yrityksiä on vain murto-osa Suomen koko yrityskannasta.

Pääsääntöisesti tilanne taitaa olla, että tietohallintojohtajan ja tietohallinnon johtaminen on puutteellista suuremmalti osin suomen yrityskenttää, vai onko? Tilanne ei nyt oikeasti ole ihan noin mustavalkoinen, mutta tietohallinnon merkitys ja rooli on pienemmissä yrityksissä tyystin erilainen, kuin mitä suurimmissa yrityksissä.

Mikä on pienyrityksen tietohallinto ja mitkä ovat sille ominaisia piirteitä? Tulisiko pienten yritysten tehdä asioita toisin? Onko pienillä yrityksillä ylipäätään tarvetta tietohallinnolle? Useassa tapauksessa pienyrityksissä viesti ei saa vastakaikua. Tämä johtunee siitä, että käsite tietohallinto saattaa jo itsessään olla vieras. Usein pienessä yrityksessä tietohallinto rinnastetaan IT-tukeen ja sen toimivuuteen. ICT-toiminto olisikin soveltuvampi termi pienten yritysten tietohallinnolle, koska se ei ota terminä kantaa ICT-palveluiden hallintoon.

Pienyrityksen toiminta voi olla sen luonteista, että keskustelut tietohallintostrategiasta tai konseptien kehittämisestä eivät sellaisenaan istu pienyritykselle, koska ne viittaavat liian massiivisiin ja aikaa vieviin kokonaisuuksiin, joista pienelle yritykselle ei ole nähtävissä hyötyjä. Sen sijaan tärkeitä teemoja voisivat olla esimerkiksi liiketoiminnan jatkuvuuden varmistaminen, oikeat toimittajavalinnat ja ICT:n kustannustehokkuus. Pienten yritysten ja toimittajien välisissä keskusteluissa tuleekin kiinnittää huomiota siihen, että molemmat saadaan puhumaan samaa kieltä.

Pienehköissä yrityksissä ICT-toiminto myös henkilöityy vahvasti. Tästä on myös etunsa, mutta se myös aiheuttaa liiketoimintariskin. Ympäristöt jäävät hyvin usein dokumentoimatta ja osaaminen ympäristöstä on vain tekijänsä päässä. Myös sairaus- ja kesälomat, henkilöstö vaihdokset sekä mahdollisesti IT-vastuullisen puutteellinen osaaminen voivat haitat merkittävästi yrityksen liiketoimintaa ja sen kasvua. Henkilöitymisen ja mahdollisen puutteellisen osaamisen myötä myös ratkaisut joita tehdään saattavat ajan myötä muuttua yritykselle epäsuotuisiksi. Pahimmillaan tuloksena voi olla liiketoimintaa tukemattomat palvelut ja pitkät määräaikaiset sopimukset sekä ICT-toimintojen kustannustehottomuus.

tabletPienille yrityksille on tyypillistä, että projektikäytäntöjä ei ole. Mikäli projektikäytännöt ovat yrityksessä olemassa, ei niitä hyödynnetä ICT-toimintojen kehityksessä. Niiden puuttumisen huomaa siinä, että projektiluontoisia töitä ei tunnisteta. Töille ei aseteta aikatauluja ja projektilla ei ole projektipäällikön toimessa toimivaa henkilöä, omistajaa eikä budjettia sekä tuloksia ja saavutettuja hyötyjä ei seurata tai mitata ollenkaan. Tästä johtuu normaalisti hankkeet jotka eivät tunnu päätyvän koskaan tai hankkeen prioriteetti on aivan väärä yrityksen tarpeeseen nähden. Kolmas vaihtoehto on, että hanke saattaa olla sellainen ettei organisaatiossa ei siitä edes tiedetä. Näiden lisäksi ICT:n muutostarpeita ja kehityskohteita usein tehdään oman osaamisen sekä mieltymysten mukaisesti.

Järjestelmien muutostenhallinta on usein puutteellista ja saattaa lopulta johtaa huonosti toimivien erinäisten järjestelmien viidakkoon. Tästä johtuu myös se, että suunnitellut sekä saadut liiketoiminnalliset hyödyt jäävät saavuttamatta täydessä potentiaalissaan.

Mitä pienet yritykset sitten voisivat tehdä toisin? ICT-toimintojen kehittämistä hyvään alkuun voidaan edistää pienillä toimenpiteillä ja sen ei tarvitse olla taakka yritykselle.

Seuraava lyhyt listaus toimenpiteistä on sellainen joka kannattaisi tehdä jokaisessa yrityksessä:

1. ICT-asioiden valtuuttaminen johtoryhmätasolle. ICT-toimintojen tulisi saada äänensä kuulumaan myös johtoryhmätasolla. Tämän lisäksi johtoryhmän tulisi sitoutua ohjaamaan ICT:tä kertomalla avoimesti omista tarpeistaan ja liiketoimintojen kehittymisestä. ICT-asiat eivät ole pelkkiä työasemia, internet yhteyksiä tai palvelimia edes pienessä yrityksessä. Tai ainakaan se ei saisi olla vaan sen pitäisi olla tukemassa liiketoimintaa ja auttaa löytämään mahdollisia ratkaisuja liiketoiminnan haasteisiin joissa ICT:tä voidaan hyödyntää.

2. Budjetti- ja sopimussalkku. Näiden avulla pienyritys tunnistaa toimittajansa, palvelunsa ja kustannukset. Tämä on eritoten johtoryhmän työkalu jolla ICT-toimintoja voidaan ohjata ja johtaa.

3. Projektikäytännöt olisi hyvä muodostaa ja niitä tulisi käyttää vähintäänkin merkittävimmissä kehityshankkeissa joissa tulisi toimia sovittujen ja käytännöllisten käytäntöjen mukaisesti.

4. Dokumentaation ja ICT-ohjeistuksen laatiminen. Tavoitteena on saada henkilöstö sitoutumaan ja toimimaan yhteisten käytäntöjen mukaisesti. Dokumentit ja ohjeistukset vähentävät mm. henkilöitymisen riskiä ja vahvistavat yrityksen toiminnan jatkuvuutta esimerkiksi henkilöstön vaihtuessa.

5. Tietoturva ja sen huomiointiin olisi syytä kiinnittää huomiota. Riskien tunnistaminen ja niiden mahdollinen minimointi olisi tärkeää varsinkin kriittisten liiketoimintojen osalta. Kun tietoturvaan kiinnitetään ajoissa huomiota, sen kustannus jää pienemmäksi kuin korjaaminen myöhäisemmässä vaiheessa.

Tarvitseeko pieni yritys kuitenkaan tietohallintoa toimiakseen?
Ehdottomasti kyllä tarvitsee, kunhan yrityksen ominaispiirteet otetaan riittävän hyvin huomioon. Haasteet ovat samat kaikissa yrityksissä – oli yritys iso tai pieni. Pienessä yrityksessä toiminta on paljon käytännön läheisempää, kuin mitä isoissa yrityksissä.

Yritystoiminnan toipumissuunnitelma

Toipumissuunnitelma on yksi kolmesta valmiussuunnittelun osasta ja asettuu vaikutusaikansa puolesta vastesuunnitelman ja jatkuvuussuunnitelman väliin. Aluksi toteutettava vastesuunnitelma koskee aktiivisten hyökkäysten torjuntaa, kun taas pidemmällä aikavälillä tarvitaan jatkuvuussuunnitelmaa liiketoiminnan turvaamiseksi.
Olemme viime aikoina olleet mukana tapauksissa, joissa yrityksen tietojärjestelmät ovat vaurioituneet tai tuhoutuneet inhimillisen virheen seurauksena. Ongelmana on ollut se, että liiketaloudelle kriittistä tietoa on tuhoutunut täysin tai osittain. Tämä on johtanut liiketoiminnan lamaantumiseen, joko tapauksesta riippuen osittain tai kokonaan. Yleensä tämän tyyliseen tilanteeseen ei ole olemassa kriisisuunnitelmaa vaan tilanteessa on pitänyt lähteä miettimään tyhjältä pöydältä miten asioissa edetään ja mihin tilanteeseen pystytään palautumaan sekä selvittämään onko palautuminen ylipäätään mahdollista.

Valitettavan usein varsinkin pienissä ja keskisuurissa yrityksissä laiminlyödään varmistukset sekä jatkuvuus- ja toipumissuunnitelman teko. Laiminlyönti tapahtuu helposti kustannustensa takia, mutta vahingon sattuessa yrityksen liiketoiminta ja sen jatkuvuus ovat vaarassa. Hyvin useissa yrityksissä on tullut vastaan NAS- tai muita levyjärjestelmiä, jotka osaavat synkronoida tietoa useamman paikan välillä. Yritykselle jää väärä turvallisuudentunne, että tiedot ovat useammassa paikassa varmistettuna.  Ongelmana on se, että virhetilanteessa tietoa poistuu tai korruptoituu, synkronointi saa aikaan sen, että myös kaikissa paikoissa tiedolle käy samalla tavalla. Tällöin ilman kunnollista varmistusjärjestelmää tieto on hävinnyt todennäköisesti pysyvästi taivaantuuliin.

Toinen mahdollinen tilanne on se, että varmistusjärjestelmä on olemassa, mutta varmistusmediat ovat samassa palotilassa palvelimien kanssa, jolloin tulipalon sattuessa menetetään molemmat. Mikäli kaikki edellä mainitut asiat ovat kunnossa, niin valitettavan usein kriisitilanteiden toipumissuunnitelmat puuttuvat. Kriisitilanteiden toipumissuunnitelma määrittää miten tietojärjestelmissä palaudutaan normaaliin toimintaan ongelmatilanteessa (ts. kriisissä). Yksi toipumissuunnitelman ydinalueita on määrittää liiketoiminalle kriittinen tieto. Lisäksi toipumissuunnitelmassa on kerrottu toimenpiteet varmuuskopioista palauttamiselle sekä tietojen ja järjestelmien palauttamisen priorisoinnin liiketoiminnan näkökulmasta.

Yrityksen pitää ottaa huomioon tietojärjestelmiään suunnitellessaan kokonaisuutena se, miten tiedot varmistetaan sekä miten ne saadaan palautettua, ja mikä on palveluiden ja tiedon kriittisyysluokitus liiketoiminnalle.